Saldona ihanien ihmisten tapaamista, ratsastusta, leffojen katselua, höpöttämistä, aamukahvia kukonpierun aikaan ratsutilan tuvan keittiössä...
Ja yksi kuollut varsa.

Eilen puolenpäivän jälkeen Kimmo huomasi keittiön ikkunasta, että viimeisillään kantavana ollut hevonen makaa kyljellään aitauksessa ja ponnistelee, nousee välillä ylös, kävelee, heittäytyy maahan ja ponnistelee. Ei muuta kuin soitto tilan emännälle ja kipitys maneesiin jossa erään vuokrahevosen omistaja oli köpöttelemässä pollellaan. Täällä synnytetään.

Ruunat ja tamma sisään aitauksesta ja homma käyntiin. Tässä vaiheessa tilan omistajakin on jo paikalla, ja yhteistuumin tamman vielä tuossa vaiheessa suosiollisella avustuksella yritetään saada varsa maailmaan. Neljän ihmisen ponnisteluista ja työpanoksesta huolimatta varsa menetettiin. Se oli niin iso, että sen rintakehä jumitti tamman lantion kohdalle, eikä sitä saanut liikkumaan enää mitenkään. Tässä vaiheessa olimme ponnistelleet jo varmaan puolitoista tuntia, tamman heittäytyessä välillä maahan ja potkiessa meitä, kivut olivat varmasti valtavat. Myös tamma alkoi olla jo huolestuttavan huonossa kunnossa. Onneksi paikalle saatiin vihdoin eläinlääkäri, joka rauhoitti tamman ja vihdoin, kahden lisätunnin uurastamisen jälkeen, sai myös varsan ulos. Ei ollut kaunista katsottavaa. Itku oli herkässä kaikilla. Kaikkemme tehtiin, enempään emme olisi pystyneet. Eläinlääkäri sanoi myös, että varsan toinen takajalka oli koukussa ja vastasi myös tamman lantioluihin, minkä vuoksi varsan liikuttaminen oli vielä vaikeampaa, eli syy ei ollut pelkästään valtaisassa rintakehässä. Kertoi myös sen, että vaikka olisimme saaneet tamman sairaalaan aiemmin, olisi lopputulos todennäköisesti ollut sama.

Onneksi tamma kuitenkin selvisi, mutta toki varsan kohtalo surettaa. Elämä on niin pirun pienestä kiinni. En varmaan ikinä unohda sitä miltä ne pienet kaviot ja jalat tuntuivat käsien välissä, kun kaikin voimin kiskoin niistä muiden kanssa.
Järki oli kyllä koko loppupäivän ihan seis ja voimat pois, joka paikkaa kolottaa vieläkin.

Muilta osin loma sujuikin vallan mallikkaasti, kopposteltiin maneesia ympäri kahtena iltana, saunottiin, syötiin, naurettiin ja touhuiltiin ympäriinsä. Toivottavasti pääsisi kesälläkin käymään kyläreissulla. On ne vaan niin ihania ihmisiä <3 .

Ja tietenki pitää mainita myös parin uuden kiltakaverin tapaaminen! sekin oli vallan mukavaa. Eikä tarvinnut kuin pari kertaa illan aikana sanoa lause "minun siveä mieleni.." :D . Awww. Kivoja poikiahan nuo on. Harmi vain kun aikaa oli niin vähän.

Rikoin kotiinpaluun kunniaksi tänään puhelimeni. Kävin hakemassa vanhan luurini Kimmolta hoitoon siihen saakka että maanantaina pääsee tuo nykyinen huollettavaksi. Lueskelin puhelimen vanhat tekstiviestit läpi, ja parkuhan siinä tuli. Voi elämä, osa viesteistä oli jotain kolme vuotta vanhoja. Voi höllötys ja haikeus sentään...

Nyt kyllä pitää painua unille... ja ylihuomenna takaisin töihin. Hirrrveesti kiinnostaa.