Talvi tulee, hitaasti mutta varmasti. On juuri sellainen ilma, että haluan vaan maata, möllöttää ja olla. Katella jotain hyvää sarjaa ja käpertyä peiton mukavaan syleilyyn.

Toissapäivänä tietokoneen säätiedotus sai mut melkein paskomaan alleni. Unenpöpperössä availin konetta tarkistaakseni ilman lämpötilan (meidän ikkunan lämpömittari näyttää säästä riippumatta lähes aina kahtakymmentäviittä plus-astetta) ja kauhukseni lukemat olivat: -79 astetta ja ilmankosteus -99%. Huhhei että säikähdin, ajattelin että nyt se maailmanloppu on tullut - ja minä olen onnellisesti nukkunut sen ohi.

Noh, oikeat lukemat olivat lähempänä viittätoista pakkasastetta ja ilmankosteuskin vaan jotain 75%. Tässä aamupäivän olen seuraillut tuota lämpötilaa jännityksellä, saa nähdä tuleeko tänään lunta. Pilvistä tuolla ainakin oli kun viimeksi ikkunasta kurkistin, ja pakkanenkin on lauhtunut aamun seitsemästä nykyiseen neljään asteeseen.

Maanantaina käytiin katsomassa Charlie And The Chocolate Factory. Kyllä oli Burtonin setä taas osannut, melkein kaksituntinen fantasiamaailmapläjäys ei saanut edes mun selkääni särkemään elokuvateatterin huonoissa ja epämukavissa tuoleissa. Johnny oli jälleen kerran loistava hieman himmeän ja omalaatuisen Willy Wonkan roolissa. Seuraava katselunkohde on sitten ensi kuussa ensi-iltansa saava Harry Potter and The Goblet Of Fire.

Haluttaisi piirtää mutta inspiraatio on ihan hukassa. Aina jos alan vaan tuhertaa ilman mitään ajatuksia tuloksena on ympyröitä ja kuutioita maustettuna varjostusharjoituksilla. Eli ei siis mitään mielenkiintoista. Kello tikittää kohta iltapäivää enkä ole saanut aikaiseksi yhtään mitään muutakaan, joten piirtelystä on turha haaveilla.

Rahatkin alkaa olla vähissä. En ole muistanutkaan volista, että karenssiahan sieltä taas tuli. Voi saatanan saatana, on se kummaa ettei mitään kerrota jos et itse älyä kysyä. Ja minähän en älyä *nauraa* . Onneks maanantaina on palkkapäivä ja viime kuulta kuitenkin on ihan mukavasti ylityötunteja, en minä nyt ihan kusessa ole ilman soviteltua päivärahaa. Onneksi.

Parina viime yönä olen nähnyt taas häiritseviä ja liian eläväisiä unia. Unet on ahdistavia, ne joskus tuovat mieleen ihmisiä jotka toivoisi unohtavansa, tapahtumia joita ei haluaisi muistaa, pelkoa ja ahdistusta. Noh, onneksi on myös kivoja unia. Niin kuin toissayön uni jossa olin Ilkan kanssa mikä lie villin lännen gangsta ja mulla oli kirkkaan punainen Maine Coon jonka nimesin Oopsieksi johtuen jostain unessa sattuneesta tapahtumasta jota en muista tarkkaan. Unessa osasin myös ratsastaa (hevosella senkin pervot!), mitä haluaisin osata myös oikeassa elämässä. Jos vaan kehtaisin hypätä sinne vähän yli kymmenvuotiaiden tallityttöjen hallitsemaan maailmaan ja saisin otettua itseäni niskasta kiinni, varmasti ilmoittautuisin ratsastuksen alkeiskurssille.

Pitäisi lähteä lenkille, eilen jäi välistä kun nilkkaa särki pirullisesti. Heitin sen kanssa ympäri viime syksynä ja nyt se sitten tuntuu reagoivan heti jos rasitus on vähänkään yli sen sietokyvyn. Eli viikon aikana pitää pitää ainakin yksi lepopäivä lenkkeilystä tai jalka ei kestä, vaikka kuinka venyttelisi. Inhottavaa että ihan tavallinen kävelylenkki saa nilkan rasittumaan tuolla tavalla. Onneksi Salli ei välitä vaikka ei joka päivä pitkää lenkkiä tehtäisikään. Se on sopeutuvainen otus tuo meitin karvalapsi.

Tällä hetkellä tuo karvalapsi vaan vaatii sen verran kovaäänisesti ulospääsyä, että taidan ottaa sen hihnan päähän ja kuskata pihalle. Voisi ottaa kameran mukaan kun pakkanen on vielä noin alhainen, saattaa kestää jopa ottaa muutaman kuvan ulkona. Ensin pitäisi vaan saada sukat jalkaan. Laittaa dödöä kainaloon, pukea rintaliivit. Sitten takki, kengät, kaulahuivi. En taida ihan vielä jaksaa.