Tuo arjen supersankari, Vituixmän, on jälleen vieraillut luonani. Viitta viuhuen se saapui yläilmoista kopauttamaan päähäni realismin julmalla nyrkillä, todeten lopuksi "Haestahan sinä akka paska.". Välillä tulee mietittyä jonkinnäköistä kryptoniittiratkaisua Vituixmäniä vastaan, mutta on se sen verta kova jätkä ettei sille tällanen arjen arkkivihollinen noin vain pärjää. Minulla ja Vituixmänillä on aika jännittävä suhde. Välillä sitä ei näy kuukausiin, ehtii tuudittautua siihen että herra on löytänyt uuden arkkivihollisen ja siirtynyt kiusaamaan sitä. Juuri kun ehtii tuudittautua siihen rauhalliseen tunteeseen ja suunnitella vähän maailmanvalloitushommia kaikessa kaikkivoipaisuudessani, niin PAM! - Vituixmän iskee nurkan takaa juuri silloin kun sitä vähiten odottaa.

Eli jälleen kerran ollaan tyhjän päällä, nuoleskelemassa arjen persettä että edes jotenkin jaksaisi potkia eteenpäin. Miksei mun elämä vois välillä olla ennemmin kuin jostain söpöstä ja yksinkertaisesta teinirakkausrainasta tämän ainaisen David Lynchmäisyyden sijaan? Hii-o-hoi, mullon tässä saksofoni ja muuta en sitte tajuakkaa. Lol. Huomenna alkaa jälleen uusi viikko.

Placebo - Passive aggressive