Hirvee syysflunssa on iskenyt sitten meikäläiseen kyntensä. Ei tunnu hyvältä, ei.
No mutta. Tämän päivän kirjoitus koskee enimmäkseen musiikkia. Piti
kirjoittaa tämä jo eilen, mutta äärettömän flunssan vuoksi se ei sitten
onnistunutkaan. Eli tämä on ylistyspuhe musiikille.
Käsitin tuossa eilen aamulla laittaessani soittimeeni Mew:n levyn
Frengers, ensimmäisen biisin (Am I Wry? No) lähtiessä soimaan, kuinka
helvetin tärkeää musiikki oikeasti mulle on. Musiikki on aina ollut iso
osa mun elämää. Legendan mukaan ensimmäinen kappale lastenlaulujen
lisäksi jonka olen oppinut laulamaan on ollut Sielun Veljien Karjalan
Kunnailla. Sen lisäksi muistan pitäneeni suunnattoman paljon Remun
biisistä Täysikuu. Isoveljen levyhyllystä löysin Iron Maidenit,
Metallicat ja Jarren. Myöhemmin ala-asteella radiosta löytyivät
teinityttöjen idolit, ÄxÄl Vitoset ja Teik Thätit.
Ylä-asteella musta tuli hevityttö. Mustatukkainen tyttö joka käytti
rumasti kajalia ja kuunteli örinää. Jipii. Se oli villiä se, mutta
tuolloin musiikin merkitys korostui suunnattomasti. Sitä ihan tosissaan
kuunteli,
se auttoi purkamaan pahimpia teinitytön tunne-elämän solmuja ja toimi
muutenkin terapiana ah-niin-ahdistavassa ja traagisessa
elämänvaiheessa. Tuota vaihetta kesti pari vuotta, seiska- ja
kasiluokkien verran. Ysillä mulla oli sitten jo punainen tukka ja
kuuntelin vähän kevyempää tavaraa.
Nykyään noista "vanhoista" bändeistä mukana ovat aktiivisessa
kuuntelussa Korn, Nine Inch Nails ja Red Hot Chili Peppers. useiden
vuosien takaiset kestosuosikit, joista jokainen sopii lähes jokaiseen
mielentilaan, olin sitten lohdun tarpeessa tai muuten vaan sekaisin.
Yleensä käytän musiikkia siis terapiana. En osaa laittaa levyä soimaan
taustamusiikiksi, taustamusiikiksi käy radio, jota en suuremmin jaksa
keskittyä kuuntelemaan. Mutta aina jos mulla soi joku levy, ihan
varmasti kuuntelen sitä,
vaikka samalla saatankin touhuta jotain muuta. Saatan keskustella
musiikista tuntikausia, yleensä jopa ärsyttävyyksiin asti. Uusien
tuttavuuksien luona ensimmäinen jonka katsastan on ihmisen levyhylly.
(Ja sen jälkeen kirjat, toim. huom.)
----
Ajatuskatko.
---
Niin joo, ja mulla on myös paha tapa analysoida lyriikoita. Ja yks
semmonen kamala tapa mikä mulla aina baarissa iskee päälle on se, että
jos siellä soitetaan Kotiteollisuuden Helvetistä Itään- biisi, niin
kaikki saa sitten kuulla kuinka mun mielestä "Kurkkunaamiosi alta en
kasvojasi tunnista" on maailmankaikkeuden ärsyttävin lause. Jaksan myös
luennoida siitä kuinka huono se biisi on, kuinka vanha Kotiteollisuus
on PAAAALJON parempaa, jne jne.
Ja mikähän tän kirjoituksen pointti oli? varmaan se, että musiikki ihan
oikeasti on paras asia maailmassa. Jos ei ois musiikkia niin ois..
varmaan hiljaista. Heh, joo. Ehkä joskus palaan taas aiheen äärelle,
ilman ajatuskatkoja ja tyhmiä välihuomautuksia.
Nyt soimassa - The Cure : Lullaby.
keskiviikko, 24. elokuu 2005
Kommentit