Hirvee syysflunssa on iskenyt sitten meikäläiseen kyntensä. Ei tunnu hyvältä, ei.

No mutta. Tämän päivän kirjoitus koskee enimmäkseen musiikkia. Piti kirjoittaa tämä jo eilen, mutta äärettömän flunssan vuoksi se ei sitten onnistunutkaan. Eli tämä on ylistyspuhe musiikille.

Käsitin tuossa eilen aamulla laittaessani soittimeeni Mew:n levyn Frengers, ensimmäisen biisin (Am I Wry? No) lähtiessä soimaan, kuinka helvetin tärkeää musiikki oikeasti mulle on. Musiikki on aina ollut iso osa mun elämää. Legendan mukaan ensimmäinen kappale lastenlaulujen lisäksi jonka olen oppinut laulamaan on ollut Sielun Veljien Karjalan Kunnailla. Sen lisäksi muistan pitäneeni suunnattoman paljon Remun biisistä Täysikuu. Isoveljen levyhyllystä löysin Iron Maidenit, Metallicat ja Jarren. Myöhemmin ala-asteella radiosta löytyivät teinityttöjen idolit, ÄxÄl Vitoset ja Teik Thätit.

Ylä-asteella musta tuli hevityttö. Mustatukkainen tyttö joka käytti rumasti kajalia ja kuunteli örinää. Jipii. Se oli villiä se, mutta tuolloin musiikin merkitys korostui suunnattomasti. Sitä ihan tosissaan kuunteli, se auttoi purkamaan pahimpia teinitytön tunne-elämän solmuja ja toimi muutenkin terapiana ah-niin-ahdistavassa ja traagisessa elämänvaiheessa. Tuota vaihetta kesti pari vuotta, seiska- ja kasiluokkien verran. Ysillä mulla oli sitten jo punainen tukka ja kuuntelin vähän kevyempää tavaraa.

Nykyään noista "vanhoista" bändeistä mukana ovat aktiivisessa kuuntelussa Korn, Nine Inch Nails ja Red Hot Chili Peppers. useiden vuosien takaiset kestosuosikit, joista jokainen sopii lähes jokaiseen mielentilaan, olin sitten lohdun tarpeessa tai muuten vaan sekaisin.

Yleensä käytän musiikkia siis terapiana. En osaa laittaa levyä soimaan taustamusiikiksi, taustamusiikiksi käy radio, jota en suuremmin jaksa keskittyä kuuntelemaan. Mutta aina jos mulla soi joku levy, ihan varmasti kuuntelen sitä, vaikka samalla saatankin touhuta jotain muuta. Saatan keskustella musiikista tuntikausia, yleensä jopa ärsyttävyyksiin asti. Uusien tuttavuuksien luona ensimmäinen jonka katsastan on ihmisen levyhylly. (Ja sen jälkeen kirjat, toim. huom.)

----

Ajatuskatko.

---

Niin joo, ja mulla on myös paha tapa analysoida lyriikoita. Ja yks semmonen kamala tapa mikä mulla aina baarissa iskee päälle on se, että jos siellä soitetaan Kotiteollisuuden Helvetistä Itään- biisi, niin kaikki saa sitten kuulla kuinka mun mielestä "Kurkkunaamiosi alta en kasvojasi tunnista" on maailmankaikkeuden ärsyttävin lause. Jaksan myös luennoida siitä kuinka huono se biisi on, kuinka vanha Kotiteollisuus on PAAAALJON parempaa, jne jne.

Ja mikähän tän kirjoituksen pointti oli? varmaan se, että musiikki ihan oikeasti on paras asia maailmassa. Jos ei ois musiikkia niin ois.. varmaan hiljaista. Heh, joo. Ehkä joskus palaan taas aiheen äärelle, ilman ajatuskatkoja ja tyhmiä välihuomautuksia.

Nyt soimassa - The Cure : Lullaby.