Tekee niin kipeää ettei osaa edes pukea sanoiksi.

Edittiä, 12.11. klo 00.15.
Jumalauta. Tajusin juuri jotain.
Mulla taitaa olla ikävä.
Tuntuupa... jotenkin sairaalta. Tai siis, epäuskoinen olo. Mutta ehkä tää kaikki johtuu vain viime päivien tapahtumista. Lopullisen menettämisen pelko nostaa sairaan mustasukkaisuuden jostain tuolta mielen syövereistä.

"Don't know how much time has passed
Oh God, it feels like forever
but no one ever tells you
that forever feels like home
sitting all alone inside your head."

Voi hyvä luoja. En minä tätä halunnut.

Mutta mitä sitten?
Mitä helvettiä mä nyt muka haluan?

Kai nää tunteet on ihan normaaleja, talvi tulee ja on yksinäistä ja kylmää ja ahistaa jnpp. Joku vois silti kääntää ne pois päältä ja sanoa mulle että haista Monna vittu.
Oikeastihan mä kuitenkin ilmeisesti haluaisin että elämä jatkuis. Niin ku se tekeekin, mutta vähän... hankalalla tavalla.