Työkaverin sisko oli raahannut työpaikalle vanhan Roihu- lehden, ja törmäsin siellä seuraavanlaiseen kirjoitukseen. Allekirjoitan tuon täysin, ainakin Torniolaisten kavereideni perusteella. Itsehän asun siis naapurikaupungissa, ja ehkä juuri siksi mun onkin niin helppo nauraa tälle.

Kirjoittajaksi oli mainittu nimimerkki Lintu. TEKSTI EI SIIS OLE OMAANI, kiitokset kirjoittajalle päiväni pelastamisesta. Lehtileike pääsi kontaktimuovin alle talteen ja ripustautui seinälle tietokonepöydän yläpuolelle.Valtaisan vitutuksen vallatessa mut voin aina lukea tuon tekstin ja nauraa.
Joten, rakkaat lukijat, olkaa hyvät. Seuraavassa jaan teille kolumnin nimeltä

Raja-alkoholismi

"Paras kohteliaisuus, minkä olen koskaan saanut, oli torniolaissyntyisen kämppikseni taannoin heittämä toteamus: "Sie ryyppääkki niinkö miehet!". Kyseinen kämppis heiluu itse hepinvartena, joten kommentin paikkansapitävyydestä ei pitäisi jäädä epäilyksiä.

Ja tottahan se on. Minä tykkään olla humalassa.
Ja Rollossa. Dorkalovaaran huudeilla tuli käveltyä siksakkia aamuaurinkoa kohti. Tai poispäin. Vitut ilmansuunnista, kihisevä nousuhumala riitti pitämään naamani mallilla Hangon keksi. Sitten, niin kuin tuppaa joskus käymään, piti karistaa rakkaan kotikaupungin pölyt jaloistaan ja lähteä "opiskelemaan". Meikän päätepysäkki vuonna 2003 oli Tornio, ja täällä jumitetaan vieläkin.

Tornio on sellainen kaupunki, ettei täällä kukaan kestä selvin päin. Paatuneinkin streittari unohtaa vakaumuksensa heti, kun Veljekset Salmelan rämisevä bussin irvikuva ylittää Vanhan sillan. Jos Nietzsche olisi asunut Torniossa, kuilu olisi Friedrichin kirjoituksissa vaihtunut saletisti tuoppiin.

Kun Rollossa riitti pikkuhiprakka, niin Tornio vaatii tukevan humalan. Vanhan kunnon sikakännin. Kun silmät eivät pakottamallakaan katso enää suoraan, ja ainoa ajatus puoliteholla toimivassa päässä on "Koshubatteri!", pystyy viimein tunnustamaan itselleen maantieteellisen sijaintinsa.

Mutta mikä tässä kaupungissa sitten pakottaa tarttumaan pulloon? Tylsyys. Ainoan paikallisen rockbaarin halvat hinnat. Koulukin voi toimia katalyyttina orastavalle alkoholismille. Rikollisen typerä asemakaava. Edelleen tylsyys. Torniolaiset. Ei siksi, että he onnistuisivat ärsyttämään niin paljon, vaan koska he yllyttävät juomaan sellaisella intensiteetillä, että Laestadiuskin jää paatoksen saralla kevyesti kakkoseksi. Ja tietysti se ikivihreä syy ryypätä, eli vitutus. Sitä paitsi, kuka voisi vastustaa Lapin Kullan tehtaan veret seisauttavaa, mallasjuoman maun kielelle herauttavaa tuoksua ja olla syöksymättä siihen markettiin, jossa tuo herrojen herkku on sillä hetkellä halvinta? Torniossa mikä tahansa syy on tarpeeksi hyvä juomiselle, eikä tekosyitä tunneta. Uskokaa minua, humalahakuinen juominen on täällä täysin vilpitöntä.

Tornio tekee ihmisistä onnettomia. Ystäväpiirissäni ei ole ketään, joka olisi tyytyväinen elämäänsä "på gränsen". Onneton olotila yhdistettynä slaavilaiseen mentaliteettiin johtaa usein juopotteluun. Onnettomimpia (ja täten myös rankimmin juopottelevia) Torniossa ovat arvatenkin paikkakuntalaiset. Paikallisväestön kasvoilla on poikkeuksetta havaittavissa haikeutta ja katkeruutta sekoitettuna ultimaattiseen vitutukseen. Vain paikkakuntalainen pystyy sanomaan täydestä sydämestään: "Ei tätä saatana kestä selvin päin". Ulkopaikkakuntalaisten Tornio-angsti on pelkkää sananhelinää verrattuna paikkakuntalaisten vuosikymmenten mittaiseen kokemukseen. Torniolainen on katsonut pahuutta silmiin rannan molemmin puolin ja ymmärtänyt, ettei kannata edes yrittää. Peli on hävitty ennen kuin se ehti edes alkaa. Tornio imee ihmiset kuiviin, vie kaiken elämänilon ja ajaa pitkäripaisen ovelle perjantai toisensa jälkeen. Ainoa apu sielua riipivään paikkakunta-ahdistukseen on alkoholi. Mitenkäs muuten sillankupeen discohelvetti olisi täyteen ammuttu joka viikonloppu?

Myönnetään, myönnetään. Saatan hieman liioitella Torniossa asumisen alkoholisoivaa vaikutusta. Varmasti moni kestää tämän kaupungin kirot ilman viinaakin, mutta onnellisuudesta juontuvaa tervettä maksaa Torniossa tavoittelevat vain uhkarohkeat, huimapäät ja kemiläiset. Parhaiten onni löytyy vaihtamalla paikkakuntaa, ja Oulussa onkin tätä nykyä melkoinen torniolaisyhteisö. Siellä on huhujen mukaan mesta nimeltä Onnela, ja jos sen nimisessä paikassa ei tule onnelliseksi, niin ei vissiin missään."

Siinäpä se. Toivottavasti muutkin pitää tuosta.

Juhlittiin eilen Kielon valmistujaista. Tyhjennettiin kolmeen pekkaan Eevan ja Kielon kanssa boolimalja, ja sen jälkeen jatkettiin oluella. Istuttiin olohuoneessa ja kuunneltiin musiikkia, puhuttiin paskaa. Oli kivaa ja rentoa, mutta mulla oli myös älyttömän haikea olo. Siinä hämärtyvässä kesäillassa vietettyjen lukuisten tupakkataukojen lomassa mä en voinu olla ajattelematta sitä ettei niitä hetkiä enää kesän jälkeen ole. Kielo muuttaa pois, Helsinkiin. No, ehkä me voidaan joskus tulevaisuudessa istua vaikka sen kämpän mahdollisella parvekkeella, polttaa tupakkaa ja nauttia auringonlaskusta. You never know. Silti ajatus rakkaan ystävän pois muuttamisesta ahdistaa. Mä itse jään tänne mätänemään ja paiskimaan duunia eläintarvikeliikkeessä. Juomaan viikonloppuisin kalsarikännejä musiikkia kuunnellen ja irkaten. Olipa kerran elämä.

Kalsarikänneistä tulikin mieleen, että vedin äsken melkoiset pohjat. Otin kaksi siideriä ja oli pakko mennä ottamaan välikuolema kun rupes niin väsyttämään. Hyvin mä vedän. Nyt oon joka tapauksessa taas pystyssä ja jatkan ystäväni Crowmoorin parissa. Onneksi kukaan ei lähtenyt mun kanssa terassille alkuillasta, oishan se ollu paljon nolompaa sammua tuonne julkiselle paikalle kuin yksin kotiin omaan sänkyyn.

Näillä mennään.

Ja nyt soi: Sir Elwoodin Hiljaiset Värit - Tolstoi